Piispan saarna 2.12.2012 Lauttasaaren kirkossa.

 

Portti!
Niitä on monenlaisia. Millainen portti Sinulle mahtaa ensimmäiseksi tulla mieleen? Kotipihan portti? Koulunportti? Leikkipuiston portti? Itse kiinnitin huomiota tämän Lauttasaaren kirkon pihalla olevaan uuteen porttiin, joka rakennettiin tänne siksi, että lapsilla olisi turvallista leikkiä tuossa pihalla.

Portteja! Kaikenlaisia portteja.

Ajattelin kertoa teille kolmenlaisesta portista. Miksikö? Siksi, että tämä sunnuntai tänään, Hoosianna-sunnuntai, on eräänlainen portti jouluun ja myös Jumalan luo.

Ensimmäinen portti on tällainen (kädet korkealla pään päällä). Kokeiletko omin käsin? Tällaisesta portista pääsee helposti ali, voi vain livahtaa sinne portin toiselle puolelle. Osalle meistä tie jouluun on tällainen; Hoosiannasta alkaa adventti ja 22 päivän päästä on joulu. Joulukorttilistat on suunniteltu, lahjaideoita kerätty ja pyhien ruuat mietitty. Asia kerrallaan, vaivattomasti, joulu saa tulla. Sellaisen portin läpi kulkeva saa joulupolullaan aistia lähestyvää iloa ja kihelmöivää odotusta. Sellaisen joulupolun päässä avautuu horisontti, jossa saattaa tavoittaa joulun ydinsanoman, ihmisen lähelle tulleen Jumalan läsnäolon. Sanoma mahtuu ruokien, leikkien ja lahjapakettien sekaan. Sanoma Jumalan syvästä ystävyydestä kaikkia ihmisiä kohtaan. Hänelle ihminen, jokainen, on läheinen ja arvokas. Ilon aihe sellaisenaan! Siksi ihminen ja Jumala ovat ansainneet yhteisen juhlan, joulun.

Jonkun toisen jouluportti on ihan toisenlainen (kädet rinnan kohdalla, sormet tiukasti lomittain). Kokeiletko, miltä tällainen portti tuntuu? Siitä ei pääse läpi. Se pysyy kiinni. Se sulkee avoimen reitin. Jotkut meistä ovat adventin jälkeen, lähestyvää joulua ajatellessaan, tällaisen portin edessä. Jouluilo tuntuu olevan tänä vuonna sellaisen portin takana, että itsellä ei ole sinne pääsyä. Ilo joulusta jää jonnekin toiselle puolelle: omalla tontillaan tunnistaa haikeutta, pelkoa, epävarmuuttakin, miten niistä joulunpyhistä tänä vuonna selviäisi.

Mikä neuvoksi? Voisiko tuon lukitun portin reunamilta tihkua edes pikkuisen luottamusta ja levollisuutta, jos muistaisi, että lopulta joulu ei olekaan suoritus, perinnekilpailu tai näytelmä, jossa jokaisen vuorosanan ja osasuorituksen on toistuttava samanlaisena vuodesta toiseen. Voisiko joulun tuoksua tulvahtaa portin raosta, jos lakkaisi syyllistämästä itseään tai muita. Huomaisi, että Vapahtaja, Vapauttaja, on joulun ydinsanoma. Avautuisiko jouluportti, jos Vapahtajan luvalla irrottautuisin ylimitoitetuista suunnitelmista, liian kipeistä muistoista ja perinteen kahleista, joita juuri nyt ei jaksa kantaa?

Kolmas portti on tällainen (kädet avoimina ja kutsuvina). Kokeiletko, miltä tällainen portti tuntuu? Tästä mahtuu kulkemaan kumartumatta ja itseään kolhimatta. Tästä mahtuu kulkemaan vaikka porukalla, kavereitten tai sukulaisten kanssa. Tällaisen portin kirkko haluaa antaa meille adventtilahjaksi. Toivottaa kaikenlaiset kansalaiset  – eri-ikäiset, eriväriset ja eritaustaiset – tervetulleiksi kulkemaan joulupolkua. Liittymään joukkoon, jossa saa laulaa sydämensä pohjasta Hoosiannaa ja joululauluja. Mutta jossa saa myös hiljaisesti seurata ja antaa toisten ilon koskettaa. Sille joulupolulle saa tulla omana itsenään, kokonaisen elämäntarinansa kanssa. Se polku johtaa 22 päivän kuluttua joulun keitaalle, jossa oleellista eivät ole kulissit ja koristeet, vaan enkeli, joka katsoo meihin kuin aikanaan paikallisiin miehiin yövuorossaan ja sanoo ”Älkää pelätkö, teille on syntynyt Vapahtaja, vapauttaja”.

Olipa jouluporttimme tänä vuonna minkä mallinen tahansa, kaikki olemme tervetulleita joulun sanoman voimaannuttamiksi. Kaikenlaisissa jouluissa jää aina pieni aukko Pyhän läsnäololle: siunaus voi piipahtaa jouluvieraaksi, kaikenlaisissa olosuhteissa, etukäteisvaatimuksia esittämättä.