Piispan saarna 19.5.2013 Porvoon suomalaisen seurakunnan 80-vuotisjuhlassa Raatihuoneen torilla.

 

Talvisella torilla on tapana antaa uuden vuoden lupauksia. Kellot kumajavat vuoden vaihtumista ja me kansalaiset lupaamme sitä, mitä kaipaamme tai mitä oikeasti haluaisimme haluta. Puolessa vuodessa talvinen lupausten tori on vaihtunut alkavaan kevääseen.

Ja osatkin vaihtuvat. Päälaelleen. Tänään täällä ei anneta uudenvuoden lupauksia, vaan vastaanotetaan helluntain lupauksia. Meille annetaan tänään lupauksia, joiden pitävyydestä lienee paremmat takeet kuin monen uudenvuoden lupauksen kohdalla on käynyt.

Helluntain lupaus on lupaus Puolustajasta, asianajajasta.  Jeesus antaa lupauksensa läheisille ihmisilleen: teidän arkeenne silmukoituu Pyhän läsnäolo, Jumalan Hengen hellä kosketus. Siksi teidän ei tarvitse vaipua epätoivoon, ei kyynistyä eikä unohtaa unelmianne. Teille luvataan Puolustaja, joka rohkaisee, lohduttaa, voimaannuttaa – Hän on läsnä kaikessa siinä, minkä keskellä te elätte.

Säpsähdän muistaessani niitä ihmisiä, joille Jeesus lupauksensa antoi. Heille on olemassa Puolustaja. Siis niille, jotka olivat tavallisia kansalaisia ja joiden käytös Jeesuksen lähimpinä ystävinä harvemmin ansaitsi tyylipisteitä: keskinäistä kisaa vallasta ja huomiosta, tilannetajun puutetta, epäuskoa ja valkoisia valheita. Silti Jeesukselle ei tullut mieleen esitellä heille tulevaa Tuomaria, vaan kertoa tulevasta Puolustajasta.

Jeesus antoi lupauksen Puolustajasta. Tämän lupauksen vastaanottajina myös me olemme. Tällä torilla, tänään ja nyt. Minua koskettaa se, että Jeesus ei aseta lupauksensa vastaanottamiselle minkäänlaisia ehtoja. Meille on annettu asianajaja, joka ei lähetä laskua. Meille on annettu Puolustaja, joka ei vaadi, ei kuulustele, ei hylkää eikä jätä silloinkaan, kun osoittaudumme asiamme tai elämisemme kanssa puolitiehen jääneiksi. Ihmisellä, jokaisella ja kaikenlaisilla ihmisillä, on Puolustaja. Ja Hän on armollisen Jumalan asialla, meidän hyväksemme.

 

Säpsähdän myös kuvausta Puolustajan suhteesta puolustettaviinsa. Hän ”muuttaa asumaan keskellemme”. Meidän, kenenkään meistä, ei tarvitse kiivetä kieltäytymisten vuoripolkua eikä pinnistellä hengellisen ylisuorittamisen paineessa tavatakseen Hänet ja päästäkseen puheilleen. Puolustaja on jo paikalla, kaikessa ja kaikesta huolimatta – tai ehkä juuri siksi.

 

Minua viehättää myös Asianajajamme poikkeuksellinen luonne. Hän ei kuulustele. Ei kysele, osaammeko oppimme ja luettelemmeko ulkoa perinteemme keskeiset kohdat silmää räpäyttämättä. Jeesuksen lupaus luo levollisuuden keskuuteemme – poistaa kilpailun, pudottaa käsistämme tikarit ja pilkkakirveet. Sen takaa saamamme lupauksen mukaan Puolustajamme läsnäolo kirkossa, kirkkomme riidoissa ja koko arkisessa elämässämme. Hänen läsnäolossaan vähitellen ja pala palalta muistamme sen, mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys. Meidän ei ensisijaisesti tarvitse olla oikeassa. Ensisijaista lienee tilan tekeminen toisillemme niin, että Pyhä mahtuu hipaisemaan meitä. Silloin olemme läsnä, opimme luottamaan, rakastamaan, hyväksymään oman ja toistemme keskeneräisyyden.

 

Jos meillä kaikilla kiistelijöillä ja myös tienreunalta hiljaisesti tätä kaikkea katselevilla on sama maksuton asianajaja – yllättäisikö yhteinen Puolustusasianajajamme meidät? Mitä mahtaisi tapahtua, jos katsoisimme toisiamme levollisesti: tällainenkin kuuluu Jumalan valtakuntaan; minä ja kaltaiseni, mutta myös tuo, joka outo ja kanssani eri mieltä. Sallisimmeko itsemme havahtua siihen, että Jumalan edessä meillä sama Puolustusasianajaja – meitä molempia Hän puolustaa.

 

Tämä kirkkomme on myös globaali yhteisö: sekin haastetta tänä aikana, jolloin yt-neuvottelut, työttömyys, kaikenlaiset kuntahuolet ja monenmoiset uhkakuvat saavat meidät näkemään vain lähelle. Lähelle on jaksettava nähdä, totta kai! Mutta me kristityt olemme ”koko maailman kansalaisia”. Kreikkalaiset ovat osa perhettämme, Paavalin ja Lyydian työn tuloksena. Mutta meidän katseemme yltää myös Välimeren toiselle puolen: siellä kohtaamme uskomme varhaisia juuria. Egyptin koptikirkossa ja muuallakin Afrikassa monet naiset ja miehet ovat oivaltaneet Puolustajan läsnäolon silloin, kun he jaksavat keksiä ja toteuttaa tekoja oikeudenmukaisuuden puolesta: puhdas vesi, rokotus, ruokalautanen tai aavistus pelottomasta huomisesta on yhteisen Puolustajamme läsnäolon merkki siellä. Tätä läsnäolon merkkiä me voimme täältä Suomesta käsin voimistaa. Kukin tavallaan. Puolustaja ei komenna – tarjoaa kuitenkin kutsun liittyä hyväntekijöitten ketjuun.

 

Meillä kaikilla siis luotettava asianajaja? Tarvitsemmeko sellaista?

Ehkä ainakin silloin,

–          kun häpeä peittää armon auringon: silloin Sinulla Puolustaja!

–          kun syyllisyys pistelee: silloin Sinulla Puolustaja!

–          kun viha tai kateus vie voimat: silloin Sinulla Puolustaja!

–          kun mikään ei vaivaa, tämä päivä ja tulevaisuuskin valoisa: silloinkin Sinulla Puolustaja,

joka iloitsee kaikesta, mikä nyt totta. Puolustaja osaa myös onnitella!

 

Uudenvuoden lupausten jatkokertomus kohtaa helluntain lupaukset. Meillä kaikilla ja jokaisella on Puolustaja. Rahatta ja maksusitoumuksitta joku puolustaa meitä. Ja tämä Puolustaja on armollisen Jumalan asialla, meidän hyväksemme.

 
 

Kaikenlaiset ihmiset eri maanosissa lukevat tänä helluntaina tämän uskontunnustuksen. Kun aurinko juuri nyt jo painuu mailleen jossain kirkoissa – Isä meidän ja uskontunnustus on jo luettu –, jotkut vasta heräilevät aamun sarastukseen. Tässä loppumattoman uskonrytmin sykkeessä mekin elämme ja vuorostamme liitymme nyt yhteiseen uskontunnustukseemme.