Piispan saarna 5.10.2014 Pornaisten kirkon 90-vuotisjuhlassa. Matt. 18: 1-6, 10

 

Saan toisinaan viestejä ja kritiikkiäkin siitä, että Raamatun kieli on vaikeaa eikä siitä Jeesuksestakaan oikein saa selvää, mitä hän tahtoo ja tarkoittaa. Ymmärrän näitä viestejä. Mutta tämän päivän tekstissä viesti on selkeä ja suorapuheinen.

Hei, te kaikki aikuiset, pitäkää huolta lapsista, omistanne ja koko kylän lapsista. Kun olette heidän kanssaan, opitte itsekin tärkeitä asioita ihmisenä elämisen taidoista. Jumalan valtakunnassa lapsilla on erityinen arvo ja merkitys. Kristityille lapsi on kiinnostuksen kohde! Kiinnostuksemme tänä sunnuntaina on siinä, mitä Pornaisten lapset voivat meille kertoa, opettaa ja oivalluttaa. Sitä en minä täältä saarnapöntöstä voi tietää; voin tietää vain sen, että lapsilla on iloja, toiveita, huolia ja surujakin täällä Pornaisissa. Kristityille lapsi on siis kiinnostuksen kohde! Viesteissäni koskettavin lapsen rukous on tämä: ”Rukoilemme niitten lasten puolesta, joita tänään ei naurata.” Juhliva kunta ja juhliva seurakunta on kutsuttu kuulemaan näitä lasten sanoja ja tunteita. Oma kokemukseni liittyy Jeesuksen vinkkaamaan viisauteen; kun näkee lapsen, kun kuulee lasta ja kun asettaa lasten turvallisuuden etusijalle, taitaa huomaamattaan pitää huolta myös itsestään. Oivaltaa jotakin, mikä oleellista. Siksi kai Jeesus kehotti meitä aikuisia katselemaan lapsia, tutustumaan heihin – meitäkin, joilla ei ole omia lapsia – sillä lapsilla voi olla meille sanottavaa ja kerrottavaa.

Oman aikamme ihmisille tämä Jeesuksen viesti ei ole ainutlaatuinen. Lasten kuulemisesta saamme muistioita, opaskirjoja ja tutkimusraportteja koko ajan. Jeesuksen viesti sen sijaan oli aikanansa ainutlaatuinen, mahtava ja monia ärsyttäväkin. Jeesuksen aikana lapsi ei ollut muuta kuin olio, jonka piti kasvaa aikuiseksi. 

Suhtautuminen lapseen, lapsen kunnioittaminen, on siis lähtökohtaisesti osa Jeesuksen seuraajan kutsumusta. Jeesuksella ei ollut omia lapsia eikä hänen tapakulttuurinsa kutsunut lasten ymmärtämiseen. Pikemminkin päinvastoin. Mielenkiintoista? Kuulostelen nyt heitä, joita ärsyttää tämä lapsista puhuminen; liian maallista, vai? Mutta Jeesuksen mukaan uskomme on arkista; lapsista puhuminen ei ole maallista, vaan hengellistä. Uskomme toteutuu keittiöissä, hiekkalaatikoilla, päiväkodeissa, erilaisissa ja erimuotoisissa kodeissa. – En pääse irti siitä, että Jeesuksen opetus kiinnittää huomiomme yhä uudelleen siihen, miten ihmiset voivat. Miten joku Jumalan luoma ja Jeesuksen rakastama voi? Varsinkin hän ja he, jotka eivät enää muista, mitä nauru on ja jotka unohtivat sen, kun joku soittaa ovikelloa.

Monet meistä muistavat Raamatun kertomuksen, jossa Jeesuksen sisäpiiri hermostui, kun lapset tungettelivat Jeesuksen ympärillä. Opetuslapset olisivat mieluusti laittaneet lapset jonoon ja järjestykseen, hiljentäneetkin heidät. Minut havahduttaa se, että Jeesus ei opettanut, nuhdellut, tukistanut eikä hätistellyt lapsia pois omiin kiireisiinsä vedoten: Hän sanoi, antakaa lasten olla ja tulla lähelleni. Sylitän ja siunaan. Sen aikaisessa yhteiskunnassa se oli ennen kuulumaton viesti kuuluisaksi tulleelta hengelliseltä johtajalta.

Jeesus ei rakasta kilttejä lapsia. Eikö oikeasti? Ei, sillä hän rakastaa kaikenlaisia lapsia. Hän välittää heistä, jotka ovat hyviä koulussa ja osaavat käyttäytyä. Mutta ihan yhtä lailla heistä, jotka tappelevat, unohtelevat tavaroitaan ja eivät saa hyviä numeroita koulussa. Ja kun Jeesus kertoo tämän viestin, hän sanoo viisaan viekkaasti viestinsä myös meille aikuisille: katsokaa lapsia. Ja yhtäaikaisesti hän kertoo voimannuttavan sanomansa meille: Jeesus välittää myös kaikenlaisista aikuisista, heistä, jotka ovat hyviä ja selviytyviä, mutta myös heistä, jotka kompuroivat ja joilla on välillä paha olo.

Minua virkistää ja lohduttaa Jeesuksen tapa nähdä lapsi. Nähdä! Ja rohkeutensa hätistää ne sisäpiirimiehensä kauemmas: lapsilla on nyt asiaa! Jeesuksen syliin pyrkiviä lapsia ei komennettu eikä opetettu: syli oli avoin ilman ehtoja. Jeesukselle ongelma ei ollut lapsi, vaan sisäpiirin tiukkapipoisuus. Teollaan Jeesus puhui ehkä enemmän kuin millään saarnallaan? Meillekin? Meistäkin?

Päivän teksti, Jeesuksen sanomana, päättyy selkeään sanomaan: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä.” ”Vähäisiä” on monenlaisia, kukin aikakausi ja kukin kuntakin määrittelee heitä omin kriteerein budjettiriveillään ja asenneilmastollaan. 

Jeesuksen sanavalinta on minusta oleellinen: ”Älkää halveksiko, älkää halveksiko ketään eikä yhtäkään.” Tämä on viesti jokaiselle Pornaisten asukkaalle, nuorelle ja vanhentuneelle. Viesti kääntää katseemme myös itseemme: älkää halveksiko ketään, ei yhtäkään; älkää siis väheksykö itseännekään. Jeesuksen voimaannuttava viesti ei singahda jonnekin kaukaisuuteen, vaan lentää lempeästi myös meidän jokaisen päälle. Toisia ei pidä halveksia, mutta myöskään omaa olemustaan tai elämäänsä pidä väheksyä. Jumalan sana on tervetoivotus kilteille ja tuhmille lapsille, pärjääville ja väsyneille aikuisille.

Jumalan edessä ei tarvitse hävetä, arkailla eikä salata tätä päiväänsä eikä tulevaisuutensa unelmia. Lapset ja aikuiset, me kaikenlaiset ja erilaiset, olemme tervetulleita, kaikki yhtä tervetulleita Jeesuksen syliin, armon auringon lämmittelyyn.