Keskusteluja teltassa - raamattunäkemystä etsimässä. Piispan puhe Tuomiokirkon kryptassa 16.10.2014 klo 19.00

 

Jeesuksesta ei voi puhua puhumatta viestinnästä. Jumala on viesti, Jeesus Hänen viestinsä teko ja Pyhä Henki tämän viestin villi ja vapaa jatkumo.

Viestintä hämmentää, kiehtoo ja kiihottaa. Tätä kohtaan päivittäin omassa sähköpostissani, oman työyhteisöni keskusteluissa, ristiriitaisissakin – päivittäin mietin sitä, miten olla Jeesuksen seuraaja. Kulkea, kävellä ja kuunnella niin, että viestini ja kommunikointini olisi sitä, mitä Jumala heijastaa.

Nuoret työtoverini ovat innostaneet minua miettimään tätä kysymystäni uusin avauksin. Ei se ole ollut ihan helppoa 62-vuotiaalle!  Facebook-innostukseen työtoverini tekivät lievää painostusta pari vuotta, ja nyt olen täysillä mukana.  Twitter ei vieläkään luontevasti viserrä minussa, mutta työtoverini ovat tehneet piispan toimistosta viestijän.

Instagrammi oli jo käydä yli ymmärrykseni – vielä tätäkin!

Mutta jotenkin aloin aavistaa, että jos joku asia rassaa ja rasittaa näin paljon, kannattaa ehkä kurkistaa alkuahdistuksen tuolle puolen. Ja löysin jotakin. Aloin ajatella oman uskoni tietä; tuokioista, kuvista ja kohtaamisista se on koostunut.  Minulle, 8-vuotiaalle isättömälle pikku tytölle, Lauritsalan pyhäkouluopettajan lempeät kasvot kotikirkon ovella olivat Jeesuksen kasvot. Tänään tällaisille kasvoille tarve! Hetkikin riittää, jotta oivaltaa ja jaksaa taas.

Jeesus on Jumalan instagrammi. Instagrammia katselemalla saa hahmoa tai oivallusta jostakin oleellisesta. Instagrammissa tiivistyy tuokionomaisesti jokin viesti.

Instagramkuva tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen tai jonkun toisen todellisuuden ymmärtämiseen. Kuvan kautta voi liittyä hetkeksi toisen ihmisen todellisuuteen. Kun kiinnostun siitä, mitä Jumala ajattelee ihmisestä ja miten hän toivoisi meidän kohtelevan toisiamme, avaan evankeliumit ja seuraan Jeesuksen kohtaamisia, sanavalintoja ja asenteita. Niistä saan osviittaa sellaiselle eettiselle ajattelulle ja toiminnalle, jota toivoisin kristittynä ilmentäväni.

Luen Jeesuksen käyttäytymistä jumalallisena viestintästrategiana.

Jeesus nosti keskiöön ja myönteisen huomion kohteeksi heitä, jotka kantoivat yhteisössä kielteistä leimaa. Esim. etniset vähemmistöt kuten samarialaiset (Luuk. 10: 25-37)  tai sellaiset, joilla ei ollut julkisoikeudellista asemaa tai omaa ääntä, kuten lapset tai naiset.

Luukas 17:12-18

(Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: "Jeesus, opettaja, armahda meitä!" Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: "Menkää näyttämään itsenne papeille." Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?")

Jeesuksen toiminta oli vuorovaikutteista. Hänen keskustelunavauksensa oli usein kysymys kohtaamilleen ihmisille, ei opettaminen tai heidän puolestaan tietäminen. Hänen käyttämänsä kieli oli ”kedoilta ja keittiöistä”. Se liittyi ihmisten arkielämään. Hänen tapansa käyttää kieltä ei ollut etäännyttävää, ei myöskään juhlajargonia vaan tavallisten ihmisten todellisuuteen liittyvää.

Hän vahvisti puheensa teoilla. Hän ei niinkään kutsunut ihmisiä pois omasta maisemastaan ja elämäntodellisuudestaan jollekin pyhän käyttöön eristettyyn tilaan vaan toteutti tehtäväänsä toreilla, satamissa ja maantiellä.

Jeesuksen sanat ja teot tuottivat muutosta, antoivat voimaa yksinäisille tai syrjään joutuneille ja siten muutoksella oli yhteisöllistä ja jopa yhteiskunnallista voimaa. Jeesuksen toiminnassa liike eteni aina yksinäisyydestä takaisin yhteisöön. Näin kävi vaikkapa Sakkeukselle tai nimettömälle naiselle Sykarin kaivolla.

Kaikesta päättäen Jeesus nautti myös juhlasta ja yhteisen ruokapöydän äärellä viipymisestä. Yhteisöön takaisin kutsuttu oli aina juhlan arvoinen.

Luuk. 19:1-6

(Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen.)

Jeesus ei myöskään kaihtanut tai pelännyt suoraa konfrontaatiota. Hän saattoi vahvastikin haastaa ihmisiä omien asenteittensa ja ajatusmalliensa tarkentamiseen. Keskustelu kävi vilkkaana siellä, missä Jeesus liikkui. Mykkä murjotus, ei liioin kielto vaieta vaikeista asioista ollut Jeesuksen etiketin mukaista. Tabuja otettiin avoimesti esille.

Yksi instagrammi eli tuokiokuva Jeesuksesta paljastuu myös katsomalla hänen äitisuhdettaan.

Jeesus on johdonmukainen siinä, että vaikka biologinen sukulaisuus onkin merkittävää, se ei kuitenkaan ole ainoa merkittävä ja oleellinen asia. Ydinperheen toive tai odotukset eivät mene sisimmän kutsumuksen edelle. Nuoren Jeesuksen tahto ei ollut hänen äitinsä esiliinan taskussa (karkaaminen temppeliin).

Toisaalta selkeästi omaa kutsumuksen tietään käyvä Jeesus, joka huolestutti ja hämmensi äitinsä mieltä, osoittaa myös sensitiivistä ja hellää huolenpitoa hänestä. Juuri elämänsä raskaimpana hetkenä, Golgatalla, syntyy Jeesuksen pyynnöstä uusperhe. Hänen äitinsä saa tulevaisuutensa turvan ja ystävänsä kuolemasta järkyttynyt Johannes löytää uuden elämäntehtävän. ”Äiti, katso poikasi; poika, katso äitisi.”

Jeesus poikkesi myös oman aikansa miesmallista. Tavatessaan lapsia, joiden pois hätistelemisen opetuslapset pitivät tehtävänään, Jeesus tarjosi yllättävän suhtautumistavan. Hän ei hiljentänyt, komentanut eikä alkanut opettamaan lapsia, vaan teki heille tilan lähellään ja otti syliin. Tuossa yhteiskunnassa hyvin epätavallinen ele miehelle.

Samantapaista vastakulttuurista muutosvoimaa Jeesus osoitti suhteessaan naisiin. Keskipäivän aikaan kaivolla Jeesus rikkoi tietoisesti aikansa normeja ja käytöstapoja. Hän tapasi yksinäisyyteen tuomitun samarialaisen naisen ja aloitti vuoropuhelun pyytämällä häneltä jotakin. Naisen juomamukia tarvitessaan hän osoitti, ettei välittänyt sen ajan puhtaussääntöjen noudattamisesta eikä pelännyt saastuvansa naisesta, joka kantoi yhteisön ja naisen itsensä asettamaa kielteistä leimaa.

Vuoropuhelussa ja aidossa kohtaamisessa nainen saa sanoittaa kaiken sen, mitä hänelle on tapahtunut ja mitä hänelle on tehty. Lopulta naisesta tulee se, jolla on kyläläisille myönteisiä uutisia. Aiemmin hän oli ollut kielteisten uutisointien kohde. Kiintoisaa sekin, että nainen, jolla ei ollut siinä yhteiskunnassa oikeudellista todistusvoimaa, oli nyt se, jonka kertomuksen kautta monet kyläläiset uskoivat Jeesukseen. Huikea voimaantumistarina!

Jeesuksen hienovarainen suhtautuminen naiseen toteutuu myös pääsiäisaamun puutarhassa. Siellä on surusta vapiseva ja nyyhkyttävä nainen. Jeesus avaa keskustelun jälleen kysymyksellä: hellästi hän kysyy, mitä sinä itket, nainen?

Hän ei moiti siitä, ettei lähiystäviinsä kuulunut Maria muistanut sitä, mitä hän etukäteen oli kertonut tapahtuvaksi. Hän ei myöskään kiirehtänyt lohduttamaan, ennen kuin oli antanut naisen itse kertoa kyyneltensä syyt. Myös tuon syvän kohtaamisen kautta naisen rooli omassa yhteisössään muuttui. Hänestä tuli se, joka ensimmäisenä kiirehti haudalta lukittujen ovien takana kyyhöttäville opetuslapsille kertomaan. (Joh. 20: 11- 18)

Minusta Jeesus osoittaa käytöksellään myös syvää erilaisuuden hyväksymistä ja monimuotoisuuden arvostamista. Jeesuksen seuraaminen ei ole yhden mallin tai samanlaisen käyttäytymiskoodin toistamista vaan oman syvimmän kutsumuksensa löytämistä.

Jeesus ei aseta erilaisia kutsumuksia kilpailuasetelmiin toistensa kanssa, vaan rohkaisee ihmistä pysymään ja toimimaan oman kutsumuksensa mukaisesti. Kohtaan tämän erityisesti tilanteessa, jossa kahden sisaruksen välit kiristyvät. Martta paiskoo kattilankansia keittiössään ja kokee itsensä yksin jätetyksi vieraanvaraisuudesta huolehtiessaan. Maria imee innostavia aatoksia nuoreen mieleensä ja toimii kyläyhteisön normien vastaisesti.

Jokainenhan tiesi, että vain poikien on lupa istua opettajan jalkojen juuressa. Se oli merkki perinteen siirtämisestä ja mahdollisesta tulevasta opettajan roolista, joka ei naiselle ollut sallittua. Tässä kohtaa Martta huolestui jo kotinsakin maineesta, jossa isien perinnäissääntöjä ei nyt noudatettu. Minua koskettaa erityisesti se, että Jeesus kunnioitti näiden molempien kutsumusta. Mariaa ei pakotettu takaisin keittiöön, mutta ei liioin Marttaa hänelle outoon rooliin.

Olemme oppineet, Jeesus syntyi ihmiseksi. Minua hämmentää ja lohduttaa se, että hän siis syntyi myös inhimilliseksi. Hänen tapansa kohdella kanaanilaista naista on minusta ikävä ja harmillinenkin episodi hänen johdonmukaisuutensa kannalta (Matt. 15: 21-28).  Se on kuitenkin säilytetty evankeliumeissa. Siksikö, että tämä Jeesuksen inhimillisyys on myös Jumalan syvä hyväksyntä meidän inhimillisyydellemme, keskeneräisyydellemme ja virheillemme?

Jeesus kävelee teltasta ulos, koko ajan ja vähän väliä, jotta voisi kohdata ihmiset, jotka eivät ole löytäneet sinne tietään ja jotka vieroksuvat telttaa, ujostelevat heitä, jotka liikkuvat siellä kuin kotonaan.  Minulle Jeesuksen seuraaminen on tiellä kulkemista, jossa maisemat vaihtuvat ja ulkoa opittujen lauseiden sijaan alkaa hakea yhteistä sanastoa niiden kanssa, joita Jeesuksen seuraamisen tiellä kohtaa.

Jeesus ei sanonut

                      minä olen talo

oppirakennelma ja käyttäytymissäännöt.

Hän lupasi olla

tie, totuus ja elämä.