Piispan jouluhartaus Tuomiokirkossa 24.12.2010

Onneksi tämä kirkko on näin iso. Ei pelkästään siksi, että niin moni meistä haluaa liittää jouluunsa hetken täällä, vaan siksi, että tähän isoon kirkkoon mahtuu juuri nyt niin monenlaisia tunteita, niin erilaisia joulumaisemia. Kaikille niille on tilaa tässä isossa kirkossa.

Nyt saa istua hiljaa penkissä. Olla totta itsensä ja oman, tämänvuotisen joulumaisemansa kanssa. Nyt saa istua rauhassa, viipyillä ja antaa ajatuksen kulkea.  Liittää niitä joulusanoman maisemaan. Monenlaista tunnetta ja monenlaista mielen joulumaisemaa oli tuolloinkin läsnä, ensimmäisen joulukertomuksen käänteissä.   

Ruuhkaisella maantiellä kansalaiset raahustivat eteenpäin aavistamatta, miten lähellä ilosanoma oli heitäkin – pölyn, lainsäädännön ja arkihuolten rasittamia.  Lupaus pyhästä valosta ja ehdoitta tarjotusta vapahduksesta melkein hipaisi tuolla kuormitettujen kansalaisten maantiellä. – Hipaisisiko se meitäkin?  Silloinko aavistaisi armon?  Kaikenlaisten tunteiden keskellä.  Silloinko ei enää pelkäisi kipuaan ja kaipaustaan, vaan liittäisi nekin osaksi omaa jouluaan? 

Ruuhkaa oli myös Marian mielessä. Tunteiden vuoristorataa pelosta onnellisuuteen,  onnistuksesta helpotukseen. Ensimmäinen joulu ei tullut siistiksi siivotussa majatalossa, ei tuttujen naapurinnaisten kätilöimänä, vaan kesken kaiken ja keskeneräisin valmisteluin. "Ei ollut tilaa", mutta olihan sitä, kun tarkemmin ajattelee. Pyhä syntyi keskelle elämää, sellaista kuin se nyt sattui siinä pihapiirissä sillä kertaa olemaan mahdollista. Jumala syntyi realiteettien keskelle, ei ideaalimaailmaan. Jumala ei karsastanut sitä, mikä oli jäänyt vähän puolitiehen.  Ei vaatinut parempaa, tyylikkäämpää vastaanottoa. Tällainen maailma, tällaisenaan, kelpasi Hänelle. – Helpottaisiko oloni, jos aavistaisin Pyhän tuoksun siinä joulumaisemassani, joka tänä vuonna on omaa todellisuuttani?  Ei täydellisessä, mutta silti todessa. Laskeutuisiko rauha, jos muistaisin Jumalan, joka on läsnä keskellä kaipuutamme ja kipuamme, unelmiamme ja keskeneräisyyttämme?  Silloinko huomaisin, että joulu tulee? Kaikenlaisille ja kaikenlaisiin elämäntilanteisiin. 

Pyhän kosketus kannattelee sitäkin, mitä ei itse jaksa kannatella.  Hiljaa ja kunnioittaen Pyhä koskettaa pettymystämme, uupumustamme, neuvottomuuttamme.  Siksikö jaksaa, kaikesta huolimatta,  nostaa katseensa, – ja kuulla enkelten viestin?  

Se viesti kiiri ensimmäisen kerran pitkin yönpimeää ketoa. Kylmässä värjöttävät miehet, raatelevia petoja ja ankaria isäntiä pelkäävät lammasten hoitajat, kuulivat yllättävän viestin: "Älkää pelätkö".  Pyytämättä ja suuremmitta seremonioitta näille paikallisille ihmisille ilmoitettiin ensimmäiseksi uutinen.  Menkää ja löytäkää Vapahtaja! Viestiin ei sisältynyt ainoatakaan ehtoa – "jos annatte muutaman lampaan palkkioksi tai lupaatte siistiä elämäntapojanne – sitten paljastemme teille reitin Vapahtajan luo." Yhä tuo enkelien viesti on voimassa "Älkää pelätkö". Yhä heillä sama asenne: Vapahtajan luo saa tulla, suoraan oman arkensa keskeltä. Voi tulla ja ihmetellä. Seimen eteen ei edelleenkään saa pystyttää hidasteita eikä näkösuojia.  Portinvartijoita ei ole eikä kulkijan kelpoisuutta kysytä.  Joulun sanoma on sanomaa vapautuksesta, luottamuksesta ja Jumalan syvästä solidaarisuudesta ihmisten todellisuuden kanssa.  Kaikenlaisten ihmisten todellisuuden kanssa.  

Jouluun liittyy myös kaipaus.  Liittyi jo siihen ensimmäiseen jouluun.  Itämaan tietäjät luottivat siihen, että jotakin parempaa oli luvattu. He lähtivät etsimään. Eivät luovuttaneet epäilyjen tulessa ja löytämisen pitkittyessä.  He pitivät kiinni siitä, että etsiminen kannattaa ja lupaukseen kannattaa luottaa. – Voimaantuisiko oloni, kun muistaisin nuo sinnikkäät etsijät? Hyväksyisin sen, että perillepääsyn ilo ja kaivatun löytäminen vaatii joskus aikaa. Että en luovuttaisi, vaan liikkuisin siihen suuntaa, mistä kaipaamani ja tarvitsemani voi löytyä.

Huomaisin tähden, jota seuraamalla löytyy tie vapauteen, valoon ja yhteyteen.  Luottaisin, että etsiminen kannattaa ja löytäminen on mahdollista.  Teille ja meille on syntynyt Vapahtaja. Jumala ei jätä ihmiskuntaansa, vaan on yhä läsnä, lähellä, löydettävissä.  

Onneksi tämä kirkko on näin iso. Tänne mahtuvat kaikenlaiset tunteet ja kaikenlaiset todellisuudet. Saa itseään kunnioittaen viipyillä kaiken sen kanssa, mikä tässä joulussa tänä vuonna on itselle totta. Levähtää. Hengittää vapaasti. Armahtaa itseään ja toisia.  

Onneksi ei vain tämä kirkko ole iso, vaan koko joulu on iso juhla. Me kaikki mahdumme siihen mukaan. Omine todellisuuksinemme ja omine sisäisine ajatuksinemme. Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää joulua. Mutta on yksi oikea viesti, joka mahtuu erilaisiin jouluihin: Älä pelkää. Vapahtaja on syntynyt. Pyhä on läsnä ja lähellä.