Kahdeksan kirjainta. Kovalta kalskahtavia konsonantteja. KIRJASTO. Tuo kirjainyhdistelmä on kuitenkin yksi tunnemuistini kaunein kooste.

Kahdeksan kirjainta. Kovalta kalskahtavia konsonantteja. KIRJASTO. Tuo kirjainyhdistelmä on kuitenkin yksi tunnemuistini kaunein kooste. Lapsuuteni värjöttävässä vaiheessa, isäni yllättävän kuoleman jälkeen, Lauritsalan kauppalan kirjaston kauniit seinät ja myös sen ihanat tädit loihtivat eteeni tiedon ja mielikuvituksen huikeat horisontit. Jo kahdeksan vuotiaana unelmoin: ehkä minullakin on joskus kirjasto, edes pikkuinen.

Kirjastoni rakentui vähitellen. Opiskelijan budjetti asetti rajansa. Mutta edes muutama kirja piti olla hyllyssä, joskus tosin Domuksen opiskelijakämpän sängyn alla. Hyllyn ja ikkunalaudan täyttivät äidin lauantaisin linja-autorahtina lähettämät piirakat ja rahkatortut.

Näitä lähetyksiä ennen äiti kyllä kiinnitytti kirjaan. Raha oli vähissä. Joka joulu sain yhden kirjan. Ainoana toisena lahjana oli suklaarasia. Näitä molempia harvinaisia herkkuja nautiskellessa sujuivat joulunpyhät. Kunnioitus kirjan merkitystä kohtaan kasvoi. Astrid Lindgrenin “lapsia” kannan mukanani, kuten myös Annaa ja Runotyttöä. Näistä kertyi kirjastoni alkupääoma.

Myöhemmin kotikirjastooni asettui ammattikirjallisuus. Ne saivat paikkansa alahyllyllä tai sivustalla. Keskitason hyllyt olivat varattu niille kirjoille, joissa arjen syke ja elämän säröt osoittivat voimansa, värisyttivät arkaa tytön mieltäni: Anja Kaurasen Sonja O, Eeva Kilven Tamara, Kaari Utrio, Karen Blixen ja kaikki Kurki-sarjan pamfletit. Siivoojan päiväkirjaa muistan lukeneeni jopa Matteuspassion väliajalla. Tälle keskitason hyllystölle istahtivat luontevasti myös kansainvälinen feministiteologia, joka pudotti monet sokeuttaneet suomut silmistäni. Vuosien myötä hyllyt kuormittuivat: Ulla-Lena Lundberg, Anu Kaipainen, Irja Salla, Laila Hirvisaaari, Anja Snellman, Tommi Kinnunen. Ystäviäni huvittaa suuresti, että järjestän kirjahyllyni pohtien sitä, kuka haluaisi olla kenenkin lähellä, kansi kantta vasten vieretysten.

Runokirjoilla on erityinen hyllynsä kodissani. Runot ovat helisseet aina, pikkutytöstä saakka. Tätimme hyrisivät värssyjä juhlissamme ja jokainen sai säkeensä syntymäpäiväkseen. Runo tarttui sieluun. Näissäkin hyllyissä näen oman ja ympäristöni muutoskaaren: Anna-Maija Raittilan luontoherkkyys ja vaivihkainen yhteiskunnallinen rohkeus, Adriana Zarri, Eeva Kilpi, Tommi Taberman, Märta Tikkanen, Aulikki Oksanen, Maaria Leinonen, Rakel Liehu. He yhä uudelleen hellivät minua, kun palaan kotiin väsyneen tukkoisena. Runo avaa hetkessä sillan kätkettyihin tunteisiin ja muistuttaa minua siitä, minkä olin jo unohtanut.

Yöpöytäni ei ole koskaan kirjapinotta. Kylpyhuoneessani hammasharjan vieressä minua tervehtii aamuisin Päivän Tunnussana -kirja ( 114. vuosikerta Suomessa). Keittiöni avohyllyssä tuoksuvat muistot: Martan keittokirja (1934), Maija keittää (1948), Ellen Svinhufvudin reseptit (2009, pohjautuu hänen 1800-luvun lopulta alkaneista vahakantiseen vihkoon kirjatuista leivonta-ja ruokaohjeista). Keittokirjatkin ovat kirjallisuutta. Desilitrojen ja lusikallisten välissä ne viestittävät aikansa arkimaiseman.

Minulle kotia ei ole ilman kirjoja. Ne luovat pysyvyyttä, avaavat unohtamaamme, kuljettavat sinne, minne ei olisi itse uskaltautunut tai edes osannut askeltaa. Kirjahyllyjäni katsellessa hiljenen, huokaan kiitollisena ja löydän sisäisiä sanojani.

Irja Askola
piispa emerita