Piispan saarna valtiotieteellisen tiedekunnan promootiojumalanpalveluksessa 3.6.2011 Tuomiokirkossa.

 

”Mitä kieltä Jeesus ymmärtää?” Edessäni seisovan pikkutytön kysymys on yhtä tiukka kuin hänen tiukkaan letitetyt hiuksensa. Hänelle tässä kysymyksessä on läsnä kaikki. Sen aavistan, kun katson hänen vapisevaa, ja silti teräksenlujaa olemustaan, joka piirtyy eteeni avoimen ikkunan edessä. Romanian tammikuinen viima ulvoo talon ympärillä. Tytön sisällä viima vieläkin hyisempi: hän on nähnyt enemmän kuin liikaa ja kokenut enemmän kuin tarpeeksi.  Nyt hän tuijottaa minua ja sinkoaa kysymyksensä. Katson ja kaukaa tulleena ounastelen: oikeutettu viha hänessä on vaiennettu, hän on oppinut unohtamaan. Sitkeästi hänessä kuitenkin sinnittelee orastava luottamus. Hän laskee sen vieraan ihmisen vastauksen varaan. 

– "Sinun kieltäsi. Jeesus ymmärtää sinun kieltäsi". Vapiseva olemus vaatii vielä vahvistuksen: "Oletko varma". – "Olen". Hän hyppää syliini, nyyhkyttää, puristaa kättäni kuin ainutta, joka enää jäljellä. Ja juoksee pois.  

Kieli on ymmärtämisen väline, siltojen silta. Samalla se on julman vallan giljotiini. Nujertamisen, häpäisyn ja mykistämisen väline. Sanoilla kutsutaan sisään tai suljetaan ulos.   

Tuo kuulemamme teksti avaa ikkunan erään yhteisön alkutilanteeseen ja kertoo sen kehittymisestä. Kristillisen kirkon aamusta, kahden tuhannen vuoden takaa, löytyy pieni yhteisö, joka oli johtajansa väkivaltaisen kuoleman jälkeen pelokas ja paikalleen pysähtynyt.  Opetuslapset piileskelivät lukittujen ovien takana ja uskaltautuivat tapaamaan vain omaan joukkoonsa kuuluvia. Epäluulo, suru ja näköalattomuus varjostivat heitä. Vaikka he saivat tietää kaiken kääntyneen hyväksi ja pääsiäisenilo oli tarjolla, vain vähitellen he uskoivat siihen ja kompuroiden pääsivät uuden alkuun. Saivat kiinni toivosta ja tulevaisuudestaan.  Näistä askeleista, yhteisön erään käännekohdan kuvauksesta, on kyse tuossa tallenteessa, jonka äsken kuulimme. Yhteisö oli oivaltanut, että heidän selviytymisensä edellytys on avata itse lukitsemansa ovet ja kulkea toisten ihmisten luo, kaikenlaisten kansalaisten keskelle.  

He olivat ymmärtäneet, että heidän sisäinen tarkoituksensa ja syvin tehtävänsä on juuri siinä, että he vaihtavat pelkonsa luottamukseen ja mykkäkoulun vuorovaikutukseen. He kuvaavat kokemustaan Jumalan läsnäolosta sillä, että ihmiset ymmärsivät toisiaan. Tilanteesta säilyneen tallenteen mukaan kaikki tunnistivat tutuksi ja ymmärrettäväksi sen, mistä galilealaiset kertoivat – hurskas kantaväestö, mutta myös satunnaisesti paikalle kerääntyneet ulkomaalaiset, erilaisia etnisiä taustoja edustavat. Kaikki ymmärsivät ja tulivat osallisiksi.  Jumalan läsnäolo tuotti kokemuksen siitä, että erottavat raja-aidat ja karsinoivat vihollisuudet voivat muuttua vuorovaikutukseen, yhteiseen ymmärtämiseen ja osallisuuteen.  

Mikä on kieli, joka tuottaa tällaisen kokemuksen? Millainen on kieli, jota jokainen ymmärtää?  Sanoja voimallisempia ovat teot ja julkilausumia kantavimpia ovat arjen asenteet. Ohjaako tuo kahden vuosituhannen takaa tallennettu kokemus Jumalan läsnäolosta meitä kysymään, millaista kieltä ympärilläni elävät kokevat minun puhuvan.  

Tunnistaako työtoveri tai kumppani kielen, jota voi ymmärtää ja joka avaa ovea osallisuuteen ja yhteisiin löytöihin? Tunnistaako yhteisöömme kutsuttu ulkomaalainen tai maastamme turvallista tulevaisuutta etsivä pakolainen kielen, joka kantaa mukanaan kannustusta ja hyväksyntää?  Sitäkö on Jumalan ihme tänä päivänä, että jokainen kokee olevansa arvostettu ja tarpeellinen?  Sitäkö, että niukkenevia resursseja jaetaan vastuullisesti ja syrjään sysättyjä kutsutaan takaisin yhteyteen? Sitäkö Jumalan ihme tänä päivänä, että jokainen tunnistaa ympärillään ilmapiirin, jossa on tilaa elää omana itsenään ja tarjota osaamistaan yhteiseksi hyväksi? 
 

What is the language that everybody understands? Words can be used to lie. But actions speak louder than words. One can always hide behind big speeches, but the real test for language skills is everyday life. The language that everyone can speak and understand is both extremely difficult and staggeringly simple. To care for one another, to appreciate differences, and to respect the weak and the tired, are examples of the language of actions that everyone understands.  

Similarly, being fair, reasonable and trusting, make up the grammar of everyday life. Forgiveness and letting go of burdens of the past adds up to a language of attitudes. This is a language that everyone is allowed to understand. And hearing it implants a seed of hope for the future.

 

Mitä on kieli, jota jokainen ymmärtää? Sanoilla voi valehdella, teoilla harvemmin: ne puhuvat puolestaan. Juhlapuheiden taakse voi paeta: kielitestiin joudumme arjessa. Se kieli, mitä kukin voi puhua ja jota jokainen ymmärtää, on yhtä aikaa erittäin vaikea ja yksinkertaisen helppo.  Toisistamme välittäminen, erilaisuuden arvostaminen ja myös heikkojen ja väsyneiden kunnioittaminen – tämä on teonsanojen kieltä, jota kukin voi puhua ja jokainen ymmärtää. Oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus, luottamus – myös tämä on verbejä ja arjen valintojen kielioppia. Anteeksiantaminen ja menneen taakasta hellittäminen on asennekieltä – tämä on kieltä, jota jokainen saa ymmärtää ja jonka kuulemalla saa nostaa luottavaisesti katseensa tulevaisuuteen.  

Romanialaisen pikkutytön kysymys avaa meille ihmisten yhteistä maisemaa. Ymmärtääkö kukaan minua? Puhuuko kukaan sitä kieltä, jolla minä voin sanoittaa unelmiani ja kertoa kipeimmät kokemukseni.  Raamatun kertomuksen mukaan Jumalan läsnäolo tuottaa kokemuksen siitä, että viholliset löytävät vuorovaikutuksen, kilpailijat yhteistyön, näköalattomat vision, itsensä tuominneet armon ja osattomaksi jätetyt kuulevat tervetulotoivotuksen.  

Tämän kielen puhumiseen ja tämän kieliopin toteuttamiseen meitä kaikkia tarvitaan.