Piispan avauspuheenvuoro Tuomiokirkon kryptassa 8.3.2012

Mariasta tuli matkakumppanini Afrikassa. Siihen saakka hän oli mielikuvissani se kalpea nuori nainen, joka istui joulunäytelmässä hiljaa, nöyränä ja liikkumatta, vailla vuorosanoja. Sitten kohtasin sambialaisen Omegan, ghanalaisen Evelynin, intialaisen Arunan ja kuubalaisen Ofelian ekumeenisella kurssilla.

 
Ja näin tapahtui:
 

Minkälaista naista kirkkosi ihailee
kysyy minulta afrikkalainen sisar

          vahvana, kauniina
          koruissaan,
          elämälle palaen
anteeksi, mitä
vastaan minä
          asiallisena ja pidättyvänä,
          värittömissä vaatteissa
          akateemisen teologian kahlitsemana
 

Vähitellen saan vastauksen muotoutumaan
mielikuvaksi Mariasta, Jeesuksen äidistä

joka on nöyrä ja hiljainen
kätkee kaiken sydämeensä
 
Anteeksi, mitä
on hänen vuoronsa hämmästyä
 
Ja hän alkaa kertoa minulle
kylänsä naisten ihanteesta
Mariasta, Jeesuksen äidistä
Joka elämänsä pulmatilanteissa
tarvitsi toisia naisia
jätti keittiönsä ja pihapiirin

kulki yksin rohkeasti vuoripolkua pitkin

Elisabetin luo
arvosti omaa tehtäväänsä
luotti itseensä
kirjoitti laulun
josta köyhät yhä iloitsevat
 
Illalla kaivan uudelleen esiin
Luukkaan evankeliumin
löydän uudenlaisen Marian
rohkean
itsenäisen
vastuuta kantavan
tehtäviensä mittaiseksi kasvavan

sen joka omalta kirkoltani on vielä piilossa

(Irja Askola, Mikä nainen, S. 91-92, Kirjapaja) 

 

Me tarvitsemme Mariaa. Toivotan hänet tervetulleeksi myös luterilaiseen kirkkoomme. Saan voimaa hänestä, kun oivallan Jumalan syvän kunnioituksen naisen ruumista kohtaan: Jumalan ensimmäinen maanpäällinen koti oli tavallisen naisen kohtu.  

Saan voimaa siitä, kun havahdun, että Jumalan suurien suunnitelmien toteuttajiksi riittivät syrjäkylien oppimattomat, kouluja käymättömät ihmiset. Monelle olisi varmaan ollut mieluisampaa nähdä näissä tehtävissä pääkaupunkiseudun tunnettuja hahmoja.  

Saan voimaa myös siitä, että tuo nuori nainen löysi luottamuksen vastata myönteisesti tehtävään, johon häntä kutsuttiin. Hän kasvoi tehtävänsä mittaiseksi ja sanoitti riemullisesti omaa tietään ja omia tuntemuksiaan. Hän löysi oman äänensä ja omat vuorosanansa, joita yhä tänään lauletaan eri kielillä ympäri maailman (Marian kiitosvirsi, Luukkaan evankeliumi 1: 46-59) 

Saan voimaa myös siitä, kuinka Maria tarvitsi toisten naisten tukea ja ystävyyttä elämänsä muutospaineissa. Vanhemman, elämänkokemusta omaavan Elisabetin ja nuoren Marian ystävyys, vertaistuki toisilleen, on kuvattu koskettavasti Raamatussa. 

Kehittyvistä maista tulevat naiset kutsuivat minut mukaansa löytämään Marian, joka rohkaisee meitä löytämään oma kutsumuksemme ja oma äänemme. Hän rohkaisee meitä kirjoittamaan oman elämämme lauluja ja näkemään niissä Jumalan johdattavan läsnäolon. Hän rohkaisee meitä katsomaan ympärillemme ja luomaan tilaa naisten keskinäiselle solidaarisuudelle, ystävyydelle ja toinen toisemme kannustamiselle. 

”Marian monet kasvot” odottavat nyt meitä, kutsuvat oivallusten teille. Kiitos, Riikka, tästä!