Ainakin yksi asia on varmaa – noin tunnin kuluttua yksi numero muuttuu.Viisi muuttuu kuutoseksi. Aloitamme vuoden 2016.

Kovin paljon muuta varmaa emme voi sanoakaan; sen kulunut vuosi opetti.
Ihmisten kodeissa ja työpaikoilla, kaduilla ja kortteleissa niin pääkaupunkiseudulla kuin kaikkialla on odotettavissa ennustettavia ja ennakoimattomia tilanteita. Ihananonnellisia, mutta myös niiden vastakohtia. 

Näitä kaikkia tilanteita emme voi säätää, mutta sen voimme päättää, miten me suhtaudumme uuteen ja ennakoimattomaan.

Tässä kanssanne uuden vuoden kynnyksellä, kysyn itseltäni,
– olenko pelon sokaisema vai rohkean suvaitsevuuden toteuttaja?
– olenko näköalattomuuden lannistama vai uusien mahdollisuuksien näkijä?
– olenko uhkakuvien kangistama vai tulevaisuusreittien utelias etsijä?

Ehdotan, että vaihdamme uutena vuotena sävellajiamme. Teemaksi ehdotan valittamisesta välittämiseen!

Miten se onnistuu; kukin sen itse parhaiten omassa elämänpiirissään tietää.
Tarjoan kolmea reseptiä:
– kiinnostutaan toistemme tarinoista. Tässä maassa on tuhansia selviytymistarinoita ja koskettavia kertomuksia. Naapuri, unholaan jäänyt sukulainen, maahanmuuttaja, veteraani, työttömäksi jäänyt tai päiväkodin kiukutteleva lapsi… huikeita tarinoita.  Kiinnostutaan tänä vuonna toistemme tarinoista.
– muistetaan se, että viha sattuu ja satuttaa. Vihapuheesta on liian lyhyt matka vihatekoon. Jätetään pilkkakirveet pois, mutta ei jätetä toinen toisiamme. Niitä vihaisiakaan.
– nähdään oma elämämme ja maamme tilanne suhteellisuudentajun valokeilassa; aika paljon meillä on hyvää, aika paljon tilaa ja turvallisuutta. Kovin kauas ei muistin tarvitse kantaa, kun eteemme tulevat oman maamme nälkävuodet, sisällissota tai talvisodan jälkeiset vuodet. Suhteellisuudentaju on usein vitamiineista parhain.

Vuosi 2016 on alkamassa. Tänäkin vuonna hyvä ja armollinen Jumala on siunaten kanssamme kaikessa siinä, mikä nyt on edessämme.