Piispa Irja Askolan puhe Inhimillinen tekijä 15 v. - juhlassa 24.4.2012 Lasipalatsissa Helsingissä

Inhimillinen tekijä?

Rakkaat juhlavieraat,

mikä tekee tekijästä inhimillisen?  Milloin toimija saa arvonimen inhimillinen?  Itse koen usein olleeni arvoja oppimassa (vai pitäisikö sanoa armoa aistimassa), asettuessani tv:n ääreen, kun tämä meidät tänne koonnut ohjelma alkaa.

Arvokasta on se, kun tässä tukkoisassa, infoähkyisessä ja fast food – juoksussa joku LUO TILAN ja luottaa, että se tila täyttyy ja kantaa.  Arvokasta on se, että kysyttyään malttaa myös kuunnella ja käsikirjoituksen luotuaan uskaltaa myös irrota siitä, jos elämän flow sitä ehdottaa.

Arvokasta on se, että sankareita eivät ole vain nopeat, notkeat ja kustannustietoiset kansantalouden kartuttajat, vaan että horisonttiin mahtuvat myös ne selviytymistarinat, joissa kaikki ei mennyt suunnitellusti eikä toiveiden mukaan, mutta joissa kuitenkin päästiin eteenpäin ja saatiin elämänsyrjästä taas kiinni. Ehkä opittiin ja oivallettiinkin.

Arvokasta on se, että suostutaan keskeneräisyyteen, vaiheisiin, jolloin vastaukset häviävät ja jäljellä pelkät kysymykset.  Joskus vain kyynel silmänurkassa ja haavoittunut hiljaisuus.  Arvokasta on se, että se on sallittua ja sitä ei tarvitse imagosyistä leikata pois.

Arvokasta sekin, että mielensä kellariin avaimensa lainaksi antanut ei muutu riistaksi, jolla elämöidään eikä kohteeksi, jolta rajatta vaaditaan.  Arvokasta se, että on paljaanakin suojattu ja julkisuudessaankin yksityinen, ”sermin takana”.

Arvokkuus tulee kohti myös totuuden kunnioittamisessa: se, mikä on totta, saa olla totta. Häpeää, hienostelua tai varjojen välttelyä ei tarvita. Kulissien kannattelijaksi ei tarvitse pinnistää.

Tunnistan arvokkaaksi sen,

–          kun ihmisen hallinnointi, päällepäsmäröinti ja käsikirjoituksen sokea totteleminen taipuu ihmettelyyn, hämmästelyyn ja tilan tekemiseen

–          kun komentaminen ja neuvominen taipuu keskusteluun ja yhteiseen kyselemiseen

–          kun viholliskuvat taipuvat vieraanvaraisuuteen ja mykkyys löytää kielletyiksi luulemansa lauseet.

 

Siksikö me suomalaiset yhä ja aina vaan haluamme viipyä Inhimillisen tekijän äärellä, kun se tuo silmiemme eteen ne arvot, joita me kaipaamme ja joita me tarvitsemme?

Siksikö me suomalaiset iloitsemme ohjelman jatkumisesta, sillä se vahvistaa meissä luottamusta siihen, että ihmisen äänellä on väliä ja että ihmisen tarinaa kannattaa kuunnella?

Meille kuuluu kutsu

        kestää epävarmuutta

        vihata valheista versovaa varmuutta

        kunnioittaa keskeneräistä

         kammota toiseuden torjumista

         – yhä ja aina arvostaa toisiamme

           ja kaikkea, mikä on totta.

 

meille tarjoutuu tehtävä

              kulkea nähden

              puhua kuunnellen

              ymmärtää oivaltaen

              katsoa armahtaen

              koskettaa kunnioittaen

–  arvostaa ihmistä

ihmisen sirpaleissa

 

tietona meihin tallentuu:

             varmaa on vain epävarmuus

             terveintä haavat

             ehyintä arvet

            rohkeinta pelko,

            jonka päästää lähelle

muistista nousee näkymä

              lopulta aurinko aina nousee

             huomisen sarastuksessa

                          lupaus

 

(Runo Irja Askolan teoksesta Jos olet, ole nyt. Kirjapaja 2006)