Piispan saarna 25.5.2014 diakonian virkaan vihkimyksessä Kallion kirkossa. Matt. 6: 5-13

 

Jälleen kerran Jeesuksen sanat synnyttävät jännitteen. Jeesus neuvoo meitä rukoilemaan salassa ja hiljaa. Mutta heti tuon neuvon jälkeen hän kehottaa meitä rukoilemaan yhteisen Isä meidän -rukouksen; tuon rukouksen, jota tässäkin kaupungissa vajaan tunnin kuluttua lausutaan julkisissa kirkkotiloissa tuhansien ihmisten äänin ja jota tämän saman vuorokauden aikana rukoillaan sadoilla eri kielillä niin palmupuiden alla kuin lumipeitteisten vuorten pikkukylissä Aasian Nepalissa. Onko Jeesuksen logiikka ja opetuksen sisältö ristiriitaista? Tyypillistä Jeesusta: hän hämmentää ja haastaa meitä tarkastelemaan ajatustottumuksiamme ja uskomme toteutumistapoja. Rukoillako siis salassa, kenenkään kuulematta vaiko julkisesti ja ääneen, kuten kohta teemme tässäkin kirkossa tänäänkin?

Viipyilin tämän tekstin äärellä. Kyselin tältä tekstiltä, miksi ja milloin rukoilla salaa, milloin taas liittyä julkiseen, yhteiseen, läpinäkyvään rukoukseen?   Kummastakin minulla kokemusta ja muistikuvia. Ja kuten usein käy; antaessaan luvan hämmennykselle, rivit ja sanat alkavat kotvan kuluttua puhua.

Kuulen Jeesuksen ”rukoile salassa” -neuvossa hänen asettumisensa tavallisen ihmisen puolustajaksi. Sen ajan yhteiskunnassa ihmisen kokemus etuoikeutetuista ja eriarvoisuudesta oli vahva. Tuo eriarvoisuus koski myös hengellisiä asioita; toisilla lupa parempiin paikkoihin ja kaikenlaisiin etuihin. Osa ihmisistä aavisti, että he eivät ole niin hyviä kuin nuo toiset; hengellisten johtajienkaan silmissä.   Tässä tilanteessa Jeesuksen opetus ” mene Sinä ja rukoile salaa, ihan omin sanoin” muuntuu lupaukseksi, ”kyllä taivaallinen Isä Sinua kuulee, vaikkeivät temppelin herrat olisi Sinun sanoistasi kiinnostuneita”. Jeesus vakuuttaa jokaiselle ihmiselle, että Jumalalla ei ole portinvartijoita, gatekeepereitä eikä turvamiehiä, ei myöskään rajoitettuja vastaanottoaikoja. Häntä saa lähestyä omin sanoin tai pelkin huokauksin, omalla ajalla ja vaikka minkälaisessa paikassa. Jumalan verkkoyhteys ei pätki eikä katvealueeseen voi joutua. Kun rukoiluttaa, saat rukoilla. Kirkko saattaa olla joskus kiinni, mutta älä anna sen hämätä – Jumalan ovi ja kuuntelupalvelu on auki 24/7, aina ja yhä vaan.  Pelkojen valvottaessa aamuyöstä tai kiitollisuuden kupliessa illan herkässä hetkessä, silloinkin voi ja saa rukoilla – keneltäkään lupaa pyytämättä tai kenellekään raporttia huokauksistaan kertomatta.   Yksityisessä rukouksessa saa käyttää oman elämänsä koko sanavaraston ja kertoa Jumalalle niitäkin asioita, joita ei löydä kirkon virallisista rukouksista eikä kuule alttarilta. Jumalalle ei ole olemassa kiellettyjä sanoja eikä epäsopivia huokauksia. Hän kuulee meitä ja meidän asioitamme, kuten Jeesuksen koko elämäntapa konkreettisesti osoittaa.

Annetaan itsellemme hetken mahdollisuus toteuttaa tätä meille annettua lupausta. Ollaan hetki hiljaa. Kuunnellaan niitä asioita, joita kukin meistä juuri nyt haluaisi kertoa Jumalalle.

Yksittäisen ihmisen salaisessa rukouksessa raivoa, lepoa ja ristiriitojen viidakkoa.  Ja kaikkea sitä, mikä saa pysyä salassa, säilyä Jumalan ja ihmisen omimmassa vuoropuhelussa.   Mutta usein tapahtuu niin, että tuo Jeesuksen toinenkin neuvo alkaa houkuttaa. Yksityiseen ja salaiseenkin rukoukseen tykästynyt ihminen muistaa ikiaikaisen ”Isä meidän” sanat. 

Kukaan ei yksinään omista Jumalaa.  Isä meidän. Isä on eriaikojen Jumala. Isä erilaisten kulttuurien Jumala.  Isä köyhien Jumala ja rikkaiden Jumala. Isä kaikenlaisten meidän Jumala. Hänestä riittää ja Hän riittää kaikille. Heillekin, joilta me mieluusti Hänet suojelisimme siistimpiin sisäkammareihimme. Jumala on villi ja vapaa, sillä on ilmoittaa tittelikseen Meidän Isä.

Rakkaat diakonian virkaan vihittävät, tässä Jeesuksen rukouksessa ”Isä meidän” on ilmaistu työnne sisältö ja päämäärä. Isä meidän -rukouksesta te löydätte tulevien työvuosienne esityslistan ja toimenkuvan.

Kun rukouksessa pyydän jotakin minulle, itselleni, sanomiseeni silmukoituu ” myös meille”. Jotenkin ja jollakin tavalla ”Meidän Isä” sielläkin, missä ei ole ketään muuta, joille sanoa ”me.”

Kristittyjen yhteinen rukous, kaksi tuhatta vuotta vanha ja Jeesuksen meille opettama, kertoo meistä paljon – se kertoo sen, mitä Jumala tiesi meidän tarvitsevan ja toivoi meidän sitä myös toinen toisillemme tarjoavan: anna meille ja muille joka päivä leipää, ruokaa kassiin ja keittiöön.   Anna meille meidän syntimme anteeksi: vapauta meidät ja muut syyllisyydestä ja häpeästä, anna tilalle iloa ja huolettomuutta, luottamuksen lepoa. Päästä meidät pahasta: anna meille voima irrota vääristä riippuvuuksista ja siitä, mikä sitoo meidät kitkerään eiliseen.

”Tulkoon Sinun valtakuntasi ja tapahtukoon Sinun tahtosi”. Tätä rukoillaan tänään tässä kirkossa, tässä kaupungissa, tässä Euroopassa ja koko tässä maailmassa. ”Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä…” Tämä rukous tulee todeksi maan päällä ja tässä kaupungissa meidän kauttamme.  Jos me niin sallimme ja teemme näille rukouksille toteutumisen mahdollisuuksia. Tämä ”Isä meidän” -rukous raivaa tilaa tulevaisuudelle, se kestää menneisyyden mustelmat, se selättää vihan, se kääntää katseen, se armahtaa, meitä ja muita, kaikenlaisia. ”Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä” – meistäkin se riippuu, miten tämä rukous rantautuu ilona, luottamuksena, oikeudenmukaisuutena ja keskeneräisyytemme kestämisenä kaikkialla siellä, missä me tänään iltapäivällä tai ensi viikolla kuljemme. Rukous voi yllättää, arkisesti. Se ihan yksityinen, salainen rukous, samoin kuin tämä yhteinen ja julkinen. Jumalalla kun näistä rajoista ja muodoista ei ole niin väliä.

Ystävät, ihmiset, rukous on läsnä meissä ja elämämme päivissä. Annetaan sen hoitaa meitä. Kutakin meistä sillä tavalla, mitä me nyt tarvitsemme ja kaipaamme.