Piispan tervehdys 28.4.2011 Kansallismuseon auditoriossa

Kunnioitetut juhlavieraat,
arvoisa Sininauhaliiton väki

Kun katson teitä, näen edessäni tutun ja mieluisan yhteistyökumppanin. Kirkollamme on Sininauhaliiton kanssa sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla pitkä kokemus yhteistyön myönteisestä voimasta.

Kun katson teitä, näen edessäni yhteisön, jonka juurilla on vahva tunneside kirkkomme juuriin. Liikkeenne historia on jo lähtökohdiltaan koskettava – ja myös voimaannuttava: nuoresta, unelmia täynnä olevasta Francis Murphystä tuli syrjäytynyt maahanmuuttaja, joka alkoholisoitui ja päätyi lopulta vankilaan. Kristinuskon löydettyään hänestä tuli liikkeenne perustaja, innoittaja ja luoja. Mikä tarina muutoksen mahdollisuudesta! Tällaisia tarinoita – tätä kapasiteettia ja tällaisia muutoksen mahdollisuuksia – myös oman aikamme syrjäytetyt, kriminalisoidut, maahanmuuttajataustaiset kantavat yhä mukanaan. Huomaamme sen? Mahdollistammeko sen?

Kun katson teitä, näen edessäni myös yhteisön, joka viestittää toivoa, ihmisten hoivaa ja ammatillista osaamista. Toipumis- ja toimintayksikkönne ovat niitä keitaita, joissa armollisen Jumalan ja uusien alkujen mahdollisuuden voi käytännössä aistia. Tässä ajassa, jossa kovenevat asenteet jakavat kansalaisia pärjääviin ja luusereihin, on tärkeää – suorastaan elinehtomme – että ihmisen luottamatonta ihmisarvoa puolustavat löytävät toisensa.

Siksi näen edessäni, teitä katsoessani, myös sillanrakentajia. Ja siltojen rakentajia nyt tarvitaan: oman edun, oman tontin, oman paremmuuden varjelu ja varmistaminen ei saa ottaa kulttuurissamme ylivaltaa. Sivistyksemme syvin taso testautuu siinä, miten me kohtelemme haavoittuneita, särkyneitä, elämänhallintansa kanssa kipuilevia. Siinä testissä sillanrakentajan asenne ja kyky ovat keskeisiä menestystekijöitä. Siinä testissä te olette oman visionne kautta vahvoja osaajia. 

Kunnioitetut juhlavieraat, arvoisa Sininauhaliiton väki

Kiitän teitä asiantuntemuksestanne ja arjen työstänne syrjäytymisen ehkäisemisessä ja yksittäisten ihmisten kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta. Toivon, että teidän työntekijöittenne hiljainen tieto entistä vahvemmin välittyy myös kirkon ja yhteiskunnan päättäjien tietoon. Toivotan teille rohkeutta, herkkyyttä ja jatkuvaa tahtoa oikeudenmukaisuuteen.

Jumalan siunaus kanssanne!