Piispa Irja Askolan saarna ordinaatiomessussa Tuomiokirkossa 13.12.2015. Matteus 11:2-10.

 

Tienraivaustalkoisiin meitä kutsutaan! Meitä jokaista, sillä yhdellä taidolla tai vain yhdellä yhdenmukaisella profiililla me emme näistä raivaustalkoista selviä! Siis millaisiin talkoisiin ja miksi? 

Nyt on aika purkaa esteitä ja poistaa hidasteita siltä tieltä, joka viittoilee armollisen Jumalan läheisyyteen. Liian moni kokee tässä ajassa vaatimusten piiskaniskut selässään ja riittämättömyyden tunnot sisimmässään.  Nyt, juuri nyt, me kristityt olemme tienraivaustalkoissa.  Että jokainen turha tuomio, jokainen asiaton ennakkoluulo, jokainen halventava huulenheitto siivottaisiin pois ja kukin meistä tunnistaisi tien Jumalan läheisyyteen esteettömänä ja löytäisi portit appoisen avoimina armon auringon lämpöön. Jumalalle kenenkään meistä ei tarvitse osoittaa suorituspisteitämme, kuntoisuuttamme, virheettömyyttämme, ei papereita eikä suosittelijoitten kirjeitä.  Tie on auki.  

Se on auki myös heille, jotka arastellen kokevat olevansa ”kuokkavieraita tai toisen luokan kansalaisia” – juuri heille tie on auki – jos me niin sallimme. Ja muistaessamme Jumalan kauneimman sanan ”tervetuloa”, silloin me tahdomme sen sallia, ryhdymme toimeen ja raivaamme tien esteistä.  

Ihmisyyden tielle sukeutuu niin paljon hiertäviä kiviä, häpeän huolta ja kaikenlaista kysymystä. Juuri siksi me tarvitsemme nyt toinen toisemme tienraivaustalkoisiin.  Moni muistaa lapsuudenkodistaan joulunalussiivoukset – sen vimman ja vaativuuden, jolla joulu tuotiin kotiin jynssätyin lattioin, vaihdetuin verhoin ja silitetyin pöytäliinoin. 

Ehkä me tällä adventin tiellä  löydämme kutsumuksemme toisella tapaa – komeroita ei tarvitse siivota eikä kaikkiin perinneruokiin tarvitse taipua. Mutta se, mihin meitä nyt kutsutaan, on tienraivaustalkoot.

Raivata esteitä siltä, että jokainen kuulisi kutsun armoon ja huomisen mahdollisuuksiin. 

Että kukaan ei sulkisi itseään ulkopuolelle: muistaisi vaikeinakin hetkinä, että mikään häpeä, virhe tai epäonnistuminen ei ole este tai hidaste Jumalan armon läheisyyteen.  Että havahtuisi siihen, että armahdettuna jaksaa ja haluaa armahtaa muita. Hyväksyttynä kestää omaa ja toisten keskeneräisyyttä. 

Ystävät, adventin kutsu on tehdä tila avaraksi ja tie helppokulkuiseksi jokaiselle, joka kaipaa Jumalaa – esteet ja hidasteet eivät kuulu Jumalan valtateille, eivät varsinkaan seimen polulle vievälle vaellukselle. Tässä kirkossa me julistamme toisillemme vapaan hengittämisen tilaa.  Tilaa, jossa ei kysytä eikä kontrolloida, vaan vastaanotetaan. Jumalan valtakunnassa ei tunneta irtisanomisia eikä oleskeluluvan peruuttamisia. 

Kuulemamme teksti ei kuitenkaan jätä meitä sisäpiirijuhlintaan, pelkän hengittämisen iloon, seurakuntasaleihin tai kokouskabinetteihin. Iloitsen teistä, te 14 kirkon virkaan vihittävää, joiden kanssa minä ja monet työtoverini ovat saaneet kuunnella kutsumuksenne kasvua. Yhdessä on kyselty, mitä on olla kristitty tänä päivänä tässä kaupungissa, tässä maassa, tässä Euroopassa, tässä globaalissa maisemassa. 

Jumalan valtakunnan merkeistä Jeesus antoi vinkkinsä ja viritti navigaattorinsa meitä varten: kulkekaa sinne, missä hyvää tapahtuu, oikeudenmukaisuus toteutuu, sairas löytää hoitonsa, halveksitut saavat ihmisarvonsa. Ja ilon ihmeitäkin ilmestyy. 

Täällä me navigoimme tänään, yhdessä 14 uuden kirkon virkaan kutsutun kanssa.  Yhdessä me teemme näitä tienraivaustalkoita – siksi teemme, että ketään ei suljettaisi ulos ja jokainen voisi lämmitellä armon auringon paisteessa. Talkoissa olemme, jotta leipää ja turvaa olisi tarjolla, jotta ruokaa ja rakkautta riittäisi. Ehkä me tapamaamme adventtipolulla ja tunnistamme toinen toisemme talkookavereina.