Saarna 28.11.2010 Kulosaaren kirkon 75-vuotisjuhlassa ja seurakunnan 90-vuotisjuhlassa sekä Tuomasmessussa.

 

Ruuhka. Väenpaljous.

Kaikenlaisia ihmisiä, jotka toisiaan tuuppien pääsevät eteenpäin.

Jotkut äänekkäinä, riehakkainakin.  Jotkut vähän sivummalla seuraten.

Uteliaina, mutta eivät kokonaan tilanteelle antautuen.

Kaikenlaisia, kaikenlaisissa tunnelmissa ja erilaisin motiivein.

Tuossa monivärisessä kulkueessa Jeesusta seurataan, katsellaan,

otetaan kontaktia häneen ja toisiin kulkueeseen liittyviin.

Tuo mies, josta on niin monet ovat kertoneet,

etenee ratsastamalla nuoren eläimen selässä, aasin varsalla.

Nuori aasi –  ei ansioitunut hevosratsu eikä silkein ja jalokuvin koristeltu kantotuoli – oli hänen matkantekonsa väline. Sen selästä oli helppo nähdä ihmiset silmän korkeudelta.  Sellaista ratsastajaa pääsi lähelle; turvamiehet eivätkä suojaseinät eristäneet häntä tavoittamattomiin.

Adventtitekstien profeetta ennakoi asiaa näin: ”Hän tulee luoksesi lempeänä.”

Tästä lupauksesta avautuu ovi jouluumme ja ikkuna koko olemiseemme… Jumala on tulossa, ja Hän tulee luoksemme lempeänä.

 

Katselen mielikuvissani tuota erilaisten ihmisten kulkuetta.

Koen, että se kutsuu mukaan.

Houkuttelee liittymään ja ottamaan paikkansa siinä.  Ihan kulkueen keskiössä, tai vähän ujostikin sivummalta seuraten.

Tuo kulkue kertoo minulle kutsusta, joka on yhä voimassa. Ilmoittautumisaika ei ole mennyt umpeen.

Kulkueessa on tilaa – mukaan saa liittyä ja liittyä siten, kuin se itselle on mahdollista.

Jeesusta voi seurata erilaisin tavoin; kulkueessa saa ottaa omanlaisensa paikkansa, kenenkään pakottamatta tai paikkaa kulkuerivissä määräämättä.

Ujosti tai riehakkaasti. 

Sanoitta, hiljaisesti, levollisesti tai monenlaiseen toimintaan heittäytyen.

 

Minua puhuttelee tuon kulkueen avoimuus, epämuodollisuus, monimuotoisuus.

Jeesus on kiistatta herättänyt kiinnostuksen. Ja syystä!

Kulkueeseen liittyy kaikenlaisia siksi, että maine tuosta ratsastajasta on kiirinyt.

Kylissä ja kaupungeissa on heitä, joihin Jeesuksen kohtaaminen on jättänyt

lähtemättömän jäljen. 

Häpeänsä varjoissa piileskellyt on saanut kuulla tervetulotoivotuksen takasin yhteisöön;

ja kulkueeseen liittyvät mukaan Sykarin kaivon tuntematon nainen,

nyt voimaantuneena ja tarinansa kertoneena. Ja muutoksen ihmeestä vaikuttuneet ovat liittyneet mukaan, kukin omalla tyylillään. 

Myös ahneuden  eristämä virkamies löysi uuden elämän ja Sakkeuksen kaveritkin hämmästyivät miehen uutta elämäntapaa, jossa vieraanvaraisuuden ilo sykki ja jossa ystävyydelle löytyi uusi mahdollisuus. Hekin siis liittyivät kulkueeseen.

Ihmetystä herätti sekin, että tuo aasilla ratsastava oli ottanut lapsia syliin,

jutellut heille ystävällisesti – ei nuhdellut, komentanut tai opettanut.

Teki heillekin omankokoisensa tilan. Niinpä lapsetkin hyppelivät kulkueessa mukana.

 

Kaikenlaisia liittyi mukaan. Seurasivat lähempää tai kauempaa tuota ratsastajaa, jonka kerrottiin lähestyvän lempeästi.

 

Jään viipyilemään tuon viestin äärellä: miltä tuntuu ja mitä minussa tapahtuu,

jos havahdun siihen, että Jumala lähestyy minua lempeästi?

Avautuuko jotain?

Näkyykö jotakin, minkä olin jo unohtanut tai torjunut?

Lempeästi lähestyvä Jumala!

 

Minua koskettaa myös tuo kuva kulkueesta, jossa kaikenlaisille on tilaa.

Läheisyysasteen saa itse valita ja matkan varrellakin sitä voi vaihdella ja säätää.

Kulkue etenee, mukaan vinkataan matkan varrelle sattuneita.

Osa tietää, tai ainakin luulee tietävänsä, missä ja miksi on mukana.

Osa seuraa kiinnostuneena, ratsastajan ja hänen sanomansa houkuttelemana. 

Jotakin tässä on!

 

Ja mukaan pääsee näillä vähäisillä eväillä; kulkueessa on tilaa. Se riittää.

Ehdoitta, sitoumuksitta, pääsymaksutta ja pitkäaikaissitoumusta vaatimatta.

Tilaa on!

 

Erilaiset ja kaikenlaiset kulkevat mukana. 

Hoosianna-huutokin kaikuu moniäänisenä ja erilaisia sisältöjä heijastaen.

Jonkun huuto on hiljainen huokaus, lähes tukahtunut ja sisään nielaistu ajatus:

Auta… sanoittakin ymmärrät, Sinä lempeästi luoksemme tuleva ratsastaja.

Jonkun huuto on karmaiseva ja kylmää kuulijoitakin: niin suuri on tuska ja

niin välttämättömältä tuntuu löytää edes joku, jolle tuskansa purkaa.

Sinä lempeästi luoksemme tuleva ratsastaja – Sinä olet viimeinen osoite ja lopullisin luukku, jonka puoleen jaksan vielä kääntyä. 

Jotkut vaan kulkevat mukana, liittyvät Hoosianna- huutoon,

suurempaa numeroa itsestään tai vakaumuksestaan tekemättä. 

Hoosiannallaan haluavat ilmaista, että mukana olen, joukkoon kuulun.

Omalla hiljaisella tavallani sisimmässäni  tiedän, että

”Jumala on lähestynyt minua lempeästi” – ja se riittää.

Tietoisuus  tästä tuo levollisen luottamuksen ja se riittää,

sanoitta ja suuremmitta performansseitta.

 

Tämä kulkue lohduttaa minua, se voimaannuttaa ja inspiroi.

Tällainen kirkko me olemme ja tällainen me saamme olla:

tiellä on tilaa kaikenlaisille. '

Toisiamme vahtimatta ja toisisillemme uskon arvosanoja jakelematta

me saamme kaikki mahtua samaan kulkueeseen. 

Siihen kulkueeseen,  mikä tunnistaa ”lempeästi meitä lähestyvän ratsastajan” ja

antaa tämän lempeyden yllättää, sulattaa ja vapauttaa.

Siihen kulkueeseen, mikä kulkee eteenpäin,

piiloutumatta suljettujen ovien tai lukittujen mielipiteiden taakse. 

Siihen kulkueeseen, mikä sallii kaikenlaisten liittyä mukaan ja

tekee tilaa vierellään jokaiselle,

joka kaipaa kokemusta hyväksynnästä, oikeudesta kuulua joukkoon ja

tulla kuulluksi omalla äänellään. Hoosianna! 

 

Hoosianna-huuto on tunneladattu huuto.

Siinä on mukana erilaisten ihmisten kaikenlainen elämänkirjo.

Huutona tai kuiskauksena.

Niitä saa ja voi kertoa sille ”ratsastajalle, joka lähestyy meitä lempeästi”. 

Se on oikeus ja lupaus, jonka varassa jaksaa eteenpäin.

 

Mutta,  olisiko myös niin, että tuo Lempeä Ratsastaja vähitellen avaa korviamme kuulemaan niitä huutoja ja kuiskauksia, joita tässä yhteisessä kulkueessamme

erilaiset ihmiset ilmaisevat ja sydänsyövereissään kantavat.

 

Kulkueessa on tilaa… kaikenlaisille.

Tähän kulkueeseen – matkalla olevaan Jumalan kansaan – jokainen on tervetullut.

Tässä kulkueessa saa olla mukana ja sen saa antaa kantaa ja kuljettaa,

myös silloin kun omat voimavarat ovat vähissä.

Siinä saa hakea paikkaansa omalle äänelleen ja omalle kaipuulleen.

Kulkueeseen kannattaa liittyä; se vie eteenpäin!