Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jaseurakuntaneuvoston III luottamushenkilökoulutus.Piispa Irja Askolan puhe 28.5.2015 Tuomiokirkon kryptassa.

Kun katson teitä, näen edessäni valtavan määrän elämänkokemusta, arkiosaamista, tunneälyä ja faktajärkeä.  Kiitos teille, kun saamme käyttää yhdessä tätä pääomaa sen hyväksi, että tässä kaupungissa asuvat tai täällä piipahtavat aavistaisivat, että kirkko Helsingissä on täällä ihmisiä varten, ihmisten puolella. Tästä te kannatte vastuuta; ette vaan kokouksissa ja päätöspykälissä, vaan myös kirkkomme kasvoina kotikortteleissanne, työpaikoillanne, sukulaisten tai ystävien keskellä. Heidän viestejään te tuotte päätöspöytiin ja heidän keskelle te viette viestiä kirkosta. Te olette luottamushenkilöitä – siis heitä, joihin kirkko luottaa. 

Haaveeni on, että seurakuntaneuvostossa tai kirkkovaltuustossa istuva voisi kokea ja sanoa: on se sentään ihanaa ja inspiroivaa olla kirkon luottamushenkilö! Haaveeni on, että keittiön pöydässä, Facebookissa, twitterissä tai metroasemalla kerrottaisiin kokemusta: ”On se sentään mielekästä, kun voi vaikuttaa kirkon asioihin, ihmisten parhaaksi”. Tätä ei aina kuule, mutta voisimmeko me yhdessä luoda toimintakulttuuria, jossa tämä voisi olla totta? Tätä haavetta ei toteuta ”se kuuluisa Joku”, vaan sen toteutuminen on meidän jokaisen varassa.

Me elämme kiinnostavaa aikaa, kaiken kaikkiaan. Näin myös kirkkona – se, mitä me nyt innovoimme, mihin me nyt rohkenemme, se mitä me nyt teemme täällä Helsingissä, viitoittaa tietä toisiin kaupunkeihin ja muihin hiippakuntiin. 

Millainen on se kirkko, kirkkorakennus, kirkon budjetti, henkilöstörakenne tai toimintakulttuuri, josta päätämme ja jonka toimintaedellytyksiä suunnittelemme – se riippuu juuri meistä, jotka olemme täällä tänään koolla.  Meillä on kiinnostava tehtävä, tarpeellinen. Päättäjät niin kirkossa kuin yhteiskunnassa elävät nyt saranakohdassa: mikä ovi suljetaan, mikä avataan. Kenen huolia kuullaan ja kenen haaveet torpataan. Siksi on niin tärkeää, että kirkon päätöksiin saadaan teidän asiantuntemuksenne; elämisen äänet, mutta myös tietämyksenne muutoksen välttämättömyydestä tosiasioiden edessä.

Minusta kirkko Helsingissä on kääntänyt kellonsa kansalaisyhteiskunnan aikaan:

  • tosiasioilta ei suljeta silmiä; silloinkaan kun tosiasiat hämmentävät tai tekevät kipeää
  • erilaisuus, erirytmisyys, erikielisyys ja keskenään ristiriitaiset peukutukset / tykkäämiset eivät pelota, vaan voimaannuttavat: mikä muu yhteisö kutsuu joukkoonsa tämän määrän erilaisuutta. Miksi? Koska me olemme Jumalan luomien ihmisten yhteisö – kaikille luomilleen avoin ja mukaansa kutsuva.
  • kirkon sanoma on koskettavan tarpeellinen juuri nyt: tulostavoitteiden, arviointimittareiden ja pärjäämispaineiden keskellä meillä on sanoma: riität, kelpaat, kuulut joukkoon! Miten tämä viesti välittyy päätöksistämme, strategioistamme? Miten se näkyy kirkon ilmoitustaululta tai mediaseinältä? Tai miten se näkyy kasvoistamme, kun kohtaamme toinen toisemme? Kirkko ei ole päätöskoneisto, vaan ihmisyhteisö.  Me tarvitsemme päätöskoneiston juuri ja vain siksi, että Kirkko Helsingissä olisi ihmisyhteisö, jossa voi löytää armollisen Jumalan ja toisen ihmisen.  Tähän tavoitteeseen me tarvitsemme teitä, hyvät luottamushenkilöt.
  • kirkko Helsingissä on monin tavoin ainutlaatuinen: mitä tapahtuisikaan (tai jäisi tapahtumatta) tässä kaupungissa, jos kirkko menisi kahdeksi viikoksi totaalilakkoon? Teidän päätöstenne myötä te olette osa syvämerkityksellistä ketjua tässä kaupungissa.  Mikä muu organisaatio enää käy ihmisten kodeissa ja kohtaa kattavasti kaikki ikäluokat ja kaikki sosiaaliluokat? Me emme myöskään rajaa vastuutamme Helsingin kirkkoonkuulumisprosentteihin emmekä edes Euroopan rajoihin: meidän yhteinen identiteettimme on välittämisen identiteetti. Me välitämme muistakin kuin kavereistamme tai kaltaisistamme. Myös tämän uskomme ytimen te luottamushenkilöt varmistatte päätöksillänne.

Me olemme yhdessä Kirkko Helsingissä. Meitä tarvitaan, sillä liian moni sinnittelee tietämättä siitä, mitä meillä tarjolla.  Ilmaiseksi. Me olemme päättäjiä, mutta myös Jumalan kutsumia.  Kun on kutsuttu, toivottaa tervetulleeksi myös toisia.  Kun on armahdettu, alkaa armahtaa myös toisia.

Kirkko on tervetulleeksi toivotettujen yhteisö!